Eli nyt on painonpudotus pysähtynyt, joten aloitan nutrauksen lukemista 106,3kg. Nutrailen niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ainakin alle 100 kilon, eli kaksinumeroisiin olis tarkotus päätyä.

Rennolla menolla jatketaan, koska paino putoaa edelleen :) Hidastumista on kuitenkin jo tapahtunut, eli luulempa että ens viikon punnituksen jälkeen täytyy alkaa enemmän katsomaan, mitä suuhunsa laittaa. Ihanaa on se, että ekat farkut meni jalkaan! Siis kokoa 48 olevat superjoustavat farkut, mut siis silti :D

Joo, ihan kiva kattoo tätä painonlaskua ku tuntuu tapahtuvan itestään :D Olen syöny aika rennosti mitä mieli tekee, ja tänä aamuna paino oli 106,4kg eli 400g laskenut perjantaiaamusta. En siis muuta mitään tällä hetkellä, koska näinkin tulosta tulee. Sitten kun painonlasku hidastuu selvästi, alan tiukentamaan linjaa.

Mietin sitä karppausta, kalorilaskuria ym. mutta luulen kallistuvani kuitenkin painonvartijoiden pisteisiin. Sillä olen ennenkin saanut tuloksia ja tykkään näprätä laihdutusvihkojen kanssa ja piirrellä kaavioita ja käyriä :) Lisäksi mulla on sellainen painonennustin-laskuri, joka laskee sekä viikkottaisen että kokonaispudotuksen pudotuksen perusteella, milloin mahdollisesti olisin tavoitteessani. Meinaan sen kaivaa jostain koneen uumenista ja ottaa käyttöön. En edes muista mistä olen sen aikoinaan imuroinut, mut tosi motivoiva se kyllä on :)

Nonni.

En ole alkanut vielä laskemaan kaloreita tai pisteitä, koska meinaan nyt katsoa eka, kuinka tää paino putoaa itsestään. On meinaan silleen ollu vauhtia, et kahdessa viikossa paino on laskenut n. 13kg (eli synnytyspäivästä).

En täysimetä, haluaisin kyllä, mutta vauva ei rintaa huoli :( On aina aivan raivona rinnalla, kun joutuu tekemään enempi töitä maidon tulemisen eteen kuin pullosta. Sen verran taustatietoa tähän, että vauva joutui olemaan sairaalassa muutaman päivän tarkkailussa, ja tottui siellä pulloon kai liikaa. Pumppaan kyllä maitoa hälle, mutta ei sitä tarpeeksi tule. Eli mennään pääosin korvikkeella ja osin omalla maidolla. No mut siihen laihutukseen sitte takas :D

En oikein tiiä mitä laitan aloituspainoksi nyt...? Sen mitä painoin laitoksella synnytyspäivän aamuna? Mähän kävin turvotuksen takia mahtavissa 120 kilon lukemissa :D Vaiko tän hetkisen painon? Hmm. Olisko se psykologisesti kannustavampaa laittaa se laitoksella punnittu kilomäärä, olis sitte ainaki jo laihtunu ihan sikana... ? :D :D Sen mä taidan tehä. Punnituspäiväksi laitan perjantain, eli huomisesta eteenpäin päivitän painon kerran viikossa tänne sivupalkkiin.

Ihana tyttäreni syntyi viikko sitten perjantaina. Maailman kaunein, suloisin, hellyttävin ja kultaisin pieni ihminen! Olen ihan pökerryksissä edelleen, joten päivitän blogiani lisää ensi viikosta eteenpäin. Silloin siis starttaa oma laihdutusprojektini :)

Ja sit mennään tosiaan kohti sitä kuuttaviittä. Matkaa on vaan melkoisesti, mutta eipä anneta sen masentaa!

Kylläpä aika on mennyt vauhdilla! Viikkoja on jo 36+4 :)  vauva on perätilassa tulossa, joten perjantaina on kääntöyritys sairaalassa. Jännittää! Painoa on tullut liikaa, tällä hetkellä painan 117kg ja risat :(  olen siihen hieman pettynyt, mutta toisaalta... raskausaika on ollut AINOA aika elämässäni, jolloin en ole painoani stressannut ollenkaan! Vaikka painan enemmän kuin ikinä. Jotenkin olen asennoitunut, että hoidan ylipainon  t o d e l l a k i n pois raskauden jälkeen.

Miehen kanssa olemme ihan väleissä. Välillä tuntui että lähennymme, mutta takapakkia tuli urakalla. Nyt ollaan kaveriväleissä, vaikka omat tunteeni ovat edelleen vahvat. No, asiat menee, kuten niiden kuuluu mennä. Ajatukset on pakko suunnata vauvaan <3

Laihduttamisen suhteen olen miettinyt kalorilaskuri.fi-sivustoa. Siellä ohjelma laskee imettäjällekin kalorimäärän, jota voisin noudattaa. Karppaustakin olen miettinyt, mutta oikeasti en tiedä jaksanko sitä noudattaa... tällä hetkellä tuntuu, että kaikkea kohtuudella olisi helpointa. Mutta en tiedä, sitä täytyy vielä miettiä.

Laskettuun aikaan 24 päivää.... iik.

Rakenneultra takana, kaikki on hienosti :) Tyttövauvaa lupailtiin, ja senhän olen tiennytkin koko ajan! Joku vaisto sen on mull kertonut.

Mies oli mukana ultrassa ja taisi vasta siellä tajuta, että vauva oikeasti tulee. Halusi itselleen ultrakuvankin. Muuten tilanteemme on ennallaan, hän juokseen naisensa luona puolet kuusta ja toisen puolen kuusta asuu tuossa naapurissa. Olen nyt kypsytellyt ajatusta muutosta. Että muuttaisin takaisin kaupunkiin. Aikaisemmin ajatus lähteä täältä maalta tuntui aivan hirveältä, ja tästä talosta luopuminen ei tullut kuuloonkaan. Mutta näin sitä kai tässä surutyössä pikkuhiljaa edistyy, ja ajattelen jo hetkittäin omaa elämääni vauvan kanssa kaupungissa.

Miehen kanssa olemme väleissä. Sitä naista en voi edes ajatella, kohdistan kaiken katkreuuden ja vihan häntä kohtaan. Halveksin häntä. Ehkä lokeroin tunteet sen takia, että pystyn miehen kanssa olemaan väleissä. Hän kuitenkin jollain lailla haluaa vauvan elämässä olla mukana.

Paino oli tänään 109,7 eli alle 110kg:n edelleen. Jes. Hyvin on pysynyt aisoissa, vaikka en ole sen kummemmin pystynytkään syömisiä tarkkailemaan.

Töitä olisi vielä heinäkuun puoleen väliin, tuntuu ettei motivaatio riitä enää ollenkaan töihin... Hittolainen!

Niin ne fiilikset heittelee... Kamalaa vuoristorataa. Huhtikuu on ollut hankala. Olen ollut niin masentunut, että ole välillä jopa toivonut, etten olisi raskaana!! On tuntunut aivan epätoivoiselta, etten ikinä tulisi pärjäämään vauvan kanssa yksin. On ollut ihan lohdutonta, etten ole voinut miehen kanssa iloita tästä asiasta, niinkuin aina ennen kuvittelin. Onneksi minulla on ystäviä, jotka tukevat ja iloitsevat minun puolestani silloinkin kun minä en ole jaksanut. Mies on jonkin verran soitellut ja kysellyt vointia, mutta muuten tilanne on ennallaan. Ja vaikka viime kuussa kirjoitinkin, että olen hyväksynyt eromme, niin ei se niin ole :( Haluan miehen edelleen takaisin, mutta tiedän ettei se niin mene. Anoppini (tai siis ex-anoppi) soittelee mulle viikoittain, ja hänkin toivoo että poikansa tulisi ns. "järkiinsä". Mutta toivottomalta se vain näyttää. Olen ollut kamalan surullinen, epätoivoinen, masentunut, itkuinen ja flegmaattinen. Kamalaa. Vihaan sitä toista naista, aivan sydämeni pohjasta! Vaikka tilanne ei mitenkään hänen syytään edes ole. Silti en voi tajuta, millainen nainen ottaa miehen, joka on vielä tapaamishetkellä suhteessa ja jonka ex odottaa vauvaa! En voisi kuvitellakaan tekeväni tollaista, en vaikka kuinka ihastunut olisin. Mutta meitä on moneen junaan.

Tänään oli neuvolakäynti, paino on nyt noussut 250g viikossa, eli ihan kohtuulliset luvut on. Nyt meinaan oikeasti skarpata pääsiäisen jälkeen ja alkaa enemmän katsomaan, mitä syön. Tavoite on se, ettei paino nousisi koko aikana yli 110kg:n, mikä oli terkkarinkin mielestä hyvä tavoite. Vauvan sydänäänet kuuluivat hyvin ja potkutkin kuuluivat, vaikken niitä vielä tunnekaan. Edellisellä neuvolakerralla mulla oli lääkärin tapaaminen, joka ultratessaan kertoi, että istukka on edessä. Liikkeitä voi siis olla vaikea tuntea. Lääkäri lupasi jättää sanan kunnan mielenterveystoimistoon, jotta pääsisin psykologin juttusille tän eron takia. Vielä ei ole kuulunut mitään, toivottavasti pian kuuluu...

Nyt mennään rv 14+2. Niskaturvotus ultran mukaan 1,8 eli normaali ja down-riski on 1:2300, eli ihan hyvät lukemat. Vointi on ollut aika huono, ja viime viikolla olin vatsataudissakin kaiken lisäksi. Olen ollut sairaslomalla nyt viikon ja huomenna olis tarkoitus mennä töihin. Olisin saanut lisääkin saikkua, mutta pakko mennä tienaamaan, suoritepalkkalainen kun olen ...

Mies on sitten löytänyt toisen naisen, liekö oli jo meidän suhteen aikana, en tiedä. Kovasti väitti, ettei se ole syy eroomme, mutta kyllä haiskahtaa... Nainen on siis toiselta paikkakunnalta, eli siksi mies on reissannut alkuvuoden niin ahkeraan. Eli nyt olen toivosta meidän suhteen luopunut ja hyväksynyt, että ero on tosiasia ja vauvan kanssa tulen olemaan yksin. Suunnitelmissa on muutto viimeistään kesällä. Katsotaan nyt.

Painon suhteen en tiedä tilannetta, olen päättänyt etten kotona punnitse itseäni, vaan seuraan ainoastaan neuvolan vaakalukemia. Toivon kovasti, että se näyttäisi vähemmän kuin viime kerralla, mutta en tidä. Mahaahan mulla on jo ennestään, mutta kyllä nyt alkaa tuntumaan, että vauvamahakin näkyy jo :) Olen ostanut yhden äitiysfarkkuhameen valmiiksi, muuten olen pärjännyt vielä vanhoilla vaatteilla.

Aattelin, et laitan kuulumisia näin kerran kuussa. Meinaan ihan oikeasti aktivoitua sitten syksyllä laihdutuksen kanssa, onhan mun pakkokin, jos joskus meinaan uuden miehen ittelleni saada :D :D 

Täällähän oli mukavia kommentteja jätetty, joten pakkohan se oli tulla kertomaan kuulumiset :) Kiitos vaan teille kommentoijille!

Nyt on menossa rv 10+4, ja ensi viikolla on nt-ultra. Jännää! Kävin neuvolassa, ja sielläkin ultralla kurkistettiin. Olipa ihana nähdä, ku siellä sellainen 3 senttinen tyyppi pomppi ku väkkärä! Ihan uskomaton näky oli :)

Miehen kanssa tilanne on edelleen auki, jotenki hän ei osaa kai tehdä lopullista ratkaisua ja vain lähteä. Hän on tehnyt suht pitkiä reissuja ympäri Suomen ja ottaa etäisyyttä sillä tavalla. Hänen tavaransa ovat siis edelleen täällä kotona. En tiedä, onko hänellä joku neljänkympin kriisi vai mikä, mutta oma itsensä hän ei kyllä ole. Olen päättänyt antaa aikaa tämän kevään. Jos ei tule keväällä viimeistään "järkiinsä", niin sitten minä teen ratkaisevat siirrot. En siis edelleenkään itse halua erota, vaan uskon että me olemme ne oikeat toisillemme. Ihan hullunkurista! Vaikka siis tilanne on mikä on...

Painosta sen verran, että lisää on tullut, käääk... Neuvolassa kävin vaa´alla, ja paino oli 107 ja risat. Alkuraskaus on ollut aika kamalaa etovaa oloa, johon ainoa apu on ollut - ironista kyllä - syöminen!  :/  terveydenhoitaja oli kuitenkin ihana, ja sanoi, että painosta ei saa stressata, vaan yrittää syödä järkevästi. Ihan alkuviikoilla en sietänyt makeaa yhtään, mutta suolaista oli saatava. Ja join tuoremehuja aivan litroittain! Nyt ei ole ollut mitään erityisiä mielihaluja, mutta kaikki paistettu ruoka inhottaa aivan hirveästi.

Elämäntilanne on siis yhtäaikaa surullinen ja onnellinen. Uskon, että tällä kaikella on tarkoituksensa ja ehkä vuoden päästä näen, miksi kaikki tämä minulle tapahtuu. Kaikesta paskastahan seuraa aina jotain hyvää! :)